olli.pitkanen@hut.fi
2.5 Työnantajan oikeudet teokseen
3.3 Suhde muihin varallisuusoikeuksiin
5.2 Tietokanta ja tietokoneella luotu teos
5.3 Integroidun piirin piirimalli
5.4 Arkkitehtuurin tuotteet kohteena
6.1 Edellytyksiä teoskynnyksen ylittämiselle
7.1 Opiskelijan suhde oppilaitokseen
9 Tekijänoikeudelliset seuraamukset
10 Tekijänoikeudellisten ristiriitojen ratkaiseminen
- Mika Waltari
Tieteellinen työ ei ole mahdollista ilman mielikuvitusta ja luovuutta. Luovuus erottaa hyvän tutkijan huonosta ja vaikuttaa oleellisesti opiskelijankin menestymiseen. Kaikesta huolimatta opiskelija ei yleensä tiedä riittävästi siitä, miten hänen luovuuttaan suojataan ja millaiset oikeudet hänellä on luovuutensa tuotoksiin.
Tässä oppaassa pyrin selvittämään opiskelijan tekijänoikeutta työnsä tuloksiin. Käsittelen erityisesti harjoitustöiden tekijänoikeuksia, mutta sivuan samalla myös oikeuksia tenttivastauksiin, seminaaritöihin ja niin edelleen sekä toisaalta harjoitustöihin kohdistuvia muita oikeuksia kuten patenttioikeutta. Johdantona edellisiin pyrin antamaan yleiskuvan tekijänoikeudesta.
Ajatus tällaisen oppaan kirjoittamiseksi tuli Teknillisen korkeakoulun opiskelijoilta, jotka ihmettelivät heikkoa oikeusturvaansa siinä tapauksessa, että korkeakoulu haluaisi taloudellisesti hyödyntää heidän tekemiään harjoitustöitä.
Ongelma ei ole vieras muillakaan opiskelualoilla: ainakin Taideteollisessa korkeakoulussa on esiintynyt ongelmia siitä, kuka saa päättää opiskelijan tekemän taideteoksen käytöstä. Ylioppilaskirjoituksiin liittyvän pakollisen aineen osalta tilanne oli myös pitkään täysin epämääräinen.
Kysymys ei niinkään ole tahallisista väärinkäytöksistä kuin molemminpuolisesta tietämättömyydestä. Eivät opettajat varmaankaan tahallaan halua loukata opiskelijan oikeuksia, mutta vahinkoja sattuu, kun hekään eivät näistä oikeuksista tiedä. Helsingin yliopistossa on laadittu yhteiset periaatteet opinnäytetöiden tekijänoikeuskohtelua varten. Tällaisten ohjeiden soisi yleistyvän muihinkin oppilaitoksiin.
Haluan esittää suuret kiitokset oikeustieteen tohtori Rainer Oeschille, joka huolellisesti tutustui tämän oppaani luonnokseen ja esitti siitä erittäin hyödyllisiä kommentteja. Kiitokset myös Merjalle ja Eskolle, jotka auttoivat tekstin oikoluvussa.
Tekijänoikeus edistää kulttuurin ja taiteen leviämistä. Liian voimakas tekijänoikeus voi kuitenkin olla vahingollinen. Sen on oltava monien lakiin kirjoitettujen rajoitusten alainen, jotta se ei olisi haitallinen yhteiskunnan henkiselle kehitykselle. Tekijänoikeutta säädettäessä on yritetty sovittaa yhteen nämä kaksi vastakkaista tarvetta. Tekijälle on taattu määrätyt oikeudet, mutta niitä on rajoitettu, ettei kulttuurin levittäminen kävisi liian hankalaksi.
Tekijänoikeus on kansainvälistä; sen on pakko olla. Tekijänoikeuden merkitys vähenisi oleellisesti, jos sitä voisi kiertää käyttämällä suojattua teosta hyväksi ulkomailla.
Yleismaailmallisesti tärkein tekijänoikeudellinen sopimus on Bernin sopimus. Se on alunperin solmittu vuonna 1886 ja sitä on sittemmin täydennetty ja tarkistettu useita kertoja. Suomi on liittynyt sopimukseen 1928. Nyt, kun Yhdysvallatkin on liittynyt sopimukseen, sitä voidaan pitää hyvin merkittävänä ja kattavana.
Bernin sopimukseen liittyneet maat takaavat vähimmäissuojan ja kansallisen kohtelun toistensa kansalaisten tekemille teoksille. Lisäksi sopimus kieltää muotovaatimuksen tekijänoikeuden edellytyksenä.
Suomessa tärkein tekijänoikeudellinen säädös on tekijänoikeuslaki (TekijäL) vuodelta 1961. Sitä on muttettu useita kertoja, viimeksi toukokuussa 1993. Laki pitää sisällään säännökset oikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin sekä naapurioikeuksia koskevat säännökset. Valokuvaajan oikeutta säätelee oma lakinsa, laki oikeudesta valokuvaan (ValokL). Uusimpana tekijänoikeusperheen jäsenenä on laki yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin (PiirimalliL).
- Benjamin Britten
Tekijänoikeuslaki koskee kirjallisia ja taiteellisia teoksia. Tämä rajaus sulkee tekijänoikeuden ulottumattomiin esimerkiksi keksinnöt, joita puolestaan koskee patenttilaki. Ilmaisu "kirjalliset ja taiteelliset teokset" on kuitenkin ymmärrettävä hyvin laajasti. Kirjallisia teoksia ovat paitsi kaunokirjallisuuden tuotteet (runot, romaanit, novellit) ja tieteelliset kirjoitukset (tietokirjat, artikkelit, esitelmät) myös esimerkiksi tietokoneohjelmat, kartat, selittävät piirustukset ja jopa rakennuksen pienoismallit. Jaotuksella kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin ei ole suojan laajuuden kannalta merkitystä.
Oleellinen ehto tekijänoikeuden saamiseksi on teoskynnys: teoksen on oltava itsenäinen ja omaperäinen, siis todellakin luovan työn tulos, ennen kuin se voi saada suojaa. Mikäli esimerkiksi kirjallisessa selostuksessa on vain tyydytty luettelemaan tosiasioita ei teoskynnys ylity. Sen sijaan selostuskin voi olla teos, jos sen kirjoittaja on käyttänyt omaperäisiä sanavalintoja ja voidaan olettaa, ettei kukaan muu olisi kertonut asiasta juuri samalla tavalla.
Yleensä kirjallisten teosten teoskynnys on varsin matala. Sen sijaan esimerkiksi taideteollisuuden tuotteiden kohdalla voidaan teoskynnyksen ylittämiselle asettaa hyvinkin korkeat omaperäisyysvaatimukset. (Esimerkiksi KKO 1976 II 48, KKO 1980 II 3)
Myös teoksen luonnokset voivat saada suojaa, mikäli ne ylittävät teoskynnyksen. Samoin esimerkiksi rakennuspiirustusten tai tietokoneohjelmien eri versiot voivat olla itsenäisiä teoksia.
Tekijänoikeudellinen suoja kestää jäljempänä kerrotuin rajoituksin viisikymmentä vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä.
TekijäL:n 5. lukuun on otettu säännöksiä, jotka eivät koske tekijänoikeutta vaan eräitä sille läheistä sukua olevia oikeuksia. Niitä kutsutaan tavallisesti naapurioikeuksiksi tai lähioikeuksiksi. Näitä ovat esittävän taiteilijan oikeudet, äänitteen valmistajan oikeudet, radio- ja televisioyrityksen oikeudet, luettelosuoja ja uutissuoja.
Esittävän taiteilijan esitystä suojataan. Edellytyksenä on, että hän esittää nimenomaan tekijänoikeuslain mukaisen teoksen, esimerkiksi lausuu runon. Akrobaatti tai taikuri eivät saa suojaa, koska he eivät yleensä esitä suojattua teosta. Esitystä suojataan sellaisenaan: omaperäisyysvaatimus kohdistuu itse teokseen, ei sen esitykseen. Esittävän taiteilijan oikeudet ovat heikompia kuin tekijän, joskin nykyisin myös esittävälle taiteilijalle on maksettava korvauksia esimerkiksi yleisölle avoimessa diskossa soitettavasta musiikista.
Äänitteen jäljentämiseen on hankittava myös äänitteen tuottajan suostumus.
Esittävän taiteilijan ja äänitteen tuottajan oikeudet ovat voimassa 50 vuotta tallennusvuodesta, radio- ja televisioyrityksen oikeudet 50 vuotta ohjelman lähetysvuodesta.
Luettelosuojalla suojataan sellaisen henkilön oikeuksia, joka on koonnut suuren määrän tietoa luetteloon, taulukkoon tai muuhun sellaiseen työhön. Tällainen luettelo voisi riittävän omaperäisenä saada teossuojaakin, mutta mikäli teoskynnys ei ylity on mahdollista saada rajoitetumpaa luettelosuojaa. Luettelosuoja kestää 10 vuotta työn julkaisemisvuodesta, kuitenkin enintään 15 vuotta työn valmistumisvuodesta.
Valokuvaajan oikeutta valokuvaan suojataan omaperäisyydestä riippumatta. Valokuvaajan oikeus on voimassa 50 vuotta kuvan valmistamisvuodesta.
Tekijänoikeus suojaa teoksen omaperäistä ilmiasua. Sen sijaan ideaa, juonta tai muuta vastaavaa ei suojata, olipa se miten omaperäinen tahansa. Niinpä kirjailijan kirjoittamaa kirjaa ei saa luvattomasti kopioida sanasta sanaan, mutta tarinan saa kyllä kertoa omin sanoin. Tämän vuoksi teokset, joiden todellinen omaperäisyys sisältyy juuri teoksen synnyttäneeseen ideaan, voivat jäädä jopa täysin ilman suojaa.
Teoskappaleeksi sanotaan jokaista teoksesta valmistettua kopiota, olipa se sitten fyysiseltä olomuodoltaan samanlainen tai erilainen kuin alkuperäinen. Esimerkiksi valokuva patsaasta on patsaan teoskappale. Pianosonaatti niin nuoteilla kirjoitettuna kuin äänilevylle soitettunakin on alkuperäisen sävellysteoksen teoskappale. Tietokoneohjelman teoskappaleita voivat olla esimerkiksi paperille tulostettu listaus ohjelmasta, ohjelma tallennettuna magneettilevykkeelle tai ladattuna sähköisessä muodossa tietokoneen keskusmuistiin. Tekijänoikeus koskee kaikenlaisten teoskappaleiden valmistamista alkuperäisestä teoksesta.
Tekijänoikeus on voimassa automaattisesti ilman mitään rekisteröimis- tai muotomääräyksiä. Tekijänoikeutta ei tarvitse anoa keneltäkään eikä tekijänoikeuden saamiseksi tarvitse teokseen kirjoittaa esimerkiksi ©-merkkiä. Ainoa edellytys tekijänoikeudelle on siis riittävä omaperäisyys. Kokonaan toinen asia on se, että tekijän nimen näkyvä ilmoittaminen ja vaikkapa ©-merkin käyttäminen saattaa helpottaa myöhemmin todistelua, mikäli tekijästä syntyy epätietoisuutta.
Luovuus ei edellytä taiteellista tai esteettistä arvoa. Ruma teos voi olla tekijänoikeudellisesti suojatumpi kuin kaunis, jos se on omaperäisempi.
Teoksen ei myöskään ole tarvinnut syntyä hyvien tapojen mukaisesti tai edes laillisesti. Myös laittomasti tai esimerkiksi sopimuksenvastaisesti tehty teos voi saada teossuojaa. Tämä ei tietenkään poista teon muita haitallisia seuraamuksia. Muiden muassa häväistyskirjoitus voi olla teos. Sitä ei esimerkiksi saa julkaista ilman kirjoittajan lupaa. Tekijä voi kuitenkin joutua maksamaan korvauksia häväistyksen kohteeksi joutuneelle ja hänet voidaan tuomita rangaistukseen.
Tietokoneohjelman ja mikropiirin (integroidun piirin) tekijänoikeuksien erityisongelmiin palataan jäljempänä.
Tekijä voi yleensä siirtää oikeutensa toiselle henkilölle. Näin tapahtuu säännönmukaisesti esimerkiksi kirjan kustannussopimuksessa. Tällöin kirjailija antaa kustantajalle oikeuden tietyin edellytyksin ja tietyssä laajuudessa päättää kirjan julkaisemisesta. Elokuvien lukuisten tekijöiden, kuten ohjaajan, kuvaajan, käsikirjoittajan ja säveltäjän, oikeudet pyritään yleensä siirtämään esimerkiksi tuottajayhtiölle.
Tekijöitä voi olla useita. Tällöin kyse voi olla yhteisteoksesta tai yhteenliitetystä teoksesta. Ensin mainittu on kysymyksessä silloin, kun tekijät ovat toimineet yhteistyössä niin, ettei kunkin heidän osuuttaan voi siitä erottaa. Tällöin tekijänoikeus kuuluu kaikille tekijöille yhdessä ja teoksen hyväksikäyttöön on saatava kaikkien tekijöiden lupa. Teos on yhteenliitetty silloin, kun tekijöiden panokset voidaan erottaa. Tällöin kukin tekijä määrää itsenäisesti omasta osuudestaan.
Kokoomateos syntyy yhdistämällä teoksia tai teosten osia. Esimerkiksi sanomalehti on kokoomateos, joka koostuu toimittajien kirjoittamista erillisistä teoksista ja valokuvista.
Käännös syntyy, kun teos käännetään toiselle kielelle. Muunnelma taas on esimerkiksi sävellyksen uusi sovitus.
Kokoomateoksen tekijällä, kääntäjällä ja muuntelijalla on tekijänoikeus omaan panokseensa, mutta se ei vähennä alkuperäisen teoksen tekijän oikeutta. Koota, kääntää tai muunnella saa vain tekijän suostumuksella.
Toisaalta, jos joku teosta vapaasti muuttamalla saa aikaan aivan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu alkuperäisen tekijän oikeuksista. Ideaahan tekijänoikeus ei suojaa; sen voi kopioida, kunhan ilmiasu on erilainen.
Tärkein vapaan hyväksikäytön muoto on luonnollisen henkilön oikeus valmistaa julkistetusta teoksesta muutama kappale omaa yksityistä käyttöään varten. Toisaalta ei ole haluttu liikaa rajoittaa yksityisten ihmisten vapauksia, toisaalta on katsottu valvonta joka tapauksessa mahdottomaksi. Niinpä on sallittu jokaiselle oikeus valmistaa julkistetusta teoksesta muutama kappale yksityistä käyttöä varten.
Teoksen on siis oltava julkistettu eli sen on oltava tekijän luvalla saatettu yleisön saataviin. Tietokoneohjelmista edellytetään lisäksi, että teos on julkaistu ennen kuin siitä saa valmistaa tietokoneella luettavissa olevan kappaleen. Esimerkiksi paperille tulostettua lähdekielistä kopiota ei mainittu rajoitus koske. Tulossa olevan lakimuutoksen jälkeen kopiointi yksityiskäyttöä varten ilmeisesti kielletään tietokoneohjelmien osalta kokonaan. Julkistamisen ongelmaan sekä julkistamisen ja julkaisemisen väliseen eroon palataan jäljempänä.
Valmistaa saa vain muutaman kappaleen. 'Muutamaa' ei ole tarkemmin määritelty, mutta on itsestään selvää, ettei esimerkiksi parikymmentä enää ole 'muutama'.
Käytön on oltava yksityistä. Se ei saa olla ammattimaista eikä siitä saa olla suoranaista taloudellista hyötyä. Perhepiirissä tapahtuva käyttö voi olla yksityistä, samoin opiskelu. Yrityksellä, korkeakoululla tai muulla juridisella henkilöllä ei voi olla yksityistä käyttöä.
Siteerausoikeuden perusteella saa julkistetusta teoksesta ottaa lainauksia hyvän tavan mukaisesti. Esimerkiksi runon lainaamista mainokseen ei yleensä voida pitää hyvän tavan mukaisena. Lainaukselta edellytetään tarkoitusta, sen on oltava jotenkin perusteltavissa. Sitaatin on oltava tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Ei siis liian pitkä, muttei myöskään liian lyhyt.
Lehdistön lainausoikeuden perusteella saa sanomalehteen tai aikakauskirjaan ottaa toisesta sanomalehdestä tai aikakauskirjasta uskonnollista, poliittista tai taloudellista päivänkysymystä koskevan kirjoituksen, jollei siinä ole jälkipainantakieltoa (esimerkiksi merkintää 'kaikki oikeudet pidätetään' tai 'yksinoikeudella').
Vapaan esittämisvallan perusteella saa muun julkaistun teoksen kuin näytelmän tai elokuvan esittää julkisesti mm. jumalanpalveluksissa, opetuksen yhteydessä sekä tietyissä hyväntekeväisyystilaisuuksissa. Muu kuin julkinen esittäminen ei kuulu tekijänoikeuden piiriin.
Muita vapaita hyväksikäyttötapauksia ovat mm. arkistojen ja kirjastojen kopiointioikeus ja omistajan valta muuttaa rakennusta, johon palaan myöhemmin tarkemmin.
Toinen tapa rajoittaa tekijänoikeutta on pakkolisenssijärjestelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että suoraan laissa annetaan lupa käyttää teosta tiettyyn tarkoitukseen kysymättä tekijältä etukäteen lupaa, mutta tekijä on jälkikäteen oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen.
Pakkolisenssijärjestelmää sovelletaan, kun 'kansantajuistieteelliseen esitykseen' on otettu kuvia saman tekijän kahdesta tai useammasta taideteoksesta.
Toisaalta antologiavapauden perusteella pakkolisenssillä voi jumalanpalveluksessa tai opetuksessa käytettäväksi tarkoitettuun kokoomateokseen (esimerkiksi virsikirja) lainata osia kirjallisesta tai sävellysteoksesta ja koko teoksenkin, jos se ei ole laaja. Antologiavapaus edellyttää, että lainattava teos on julkaistu vähintään viisi vuotta aikaisemmin.
Tekstiin liittyen saa lainata myös kuvan taideteoksesta. Edelleen pakkolisenssiä voidaan soveltaa tietyin edellytyksin kaapelilähetystoiminnassa.
Sopimuslisenssillä tarkoitetaan järjestelmää, jossa monia kyseisen alan tekijöitä edustava järjestö tekee sopimuksen teosten käyttämisestä niin, että sopimus lain perusteella koskee myös järjestöön kuulumattomia tekijöitä. Tällaisia lisenssisopimusten tekoon oikeutettuja järjestöjä ovat muun muassa Gramex ry (esittävien taiteilijoiden ja äänitetuottajien oikeudet), Kopiosto ry (valokopiointi, radio- ja tv-ohjelmien nauhoittaminen sekä yleisradiolähetysten edelleen lähettäminen), Kuvasto ry (kuvataiteilijoiden oikeudet) ja Teosto ry (säveltäjien yms. oikeudet).
Sen sijaan on mahdollista ja käytännössä tavallista, että työnantaja ja -tekijä ovat kirjallisesti, suullisesti tai ehkä jopa hiljaa eli konkludentisti sopineet, että työnantajalla on käyttöoikeus työntekijän luomiin teoksiin. Tällainen sääntö saattaa olla johdettavissa myös alalla vallitsevasta käytännöstä. On selvää, että esimerkiksi arkkitehtitoimistojen työntekijät, joiden nimenomaisena työnä on luoda rakennussunnitelmia, ovat työsopimusta solmiessaan samalla sitoutuneet luovuttamaan työnsä tulokset työnantajan käyttöön. Korvaus tästä luovutuksesta sisältyy palkkaan.
Jos asiaa koskevaa nimenomaista sopimusta tai lainsäännöstä ei ole, joudutaan tarkastelemaan työsuhteen tarkoitusta sekä työsuhteessa osapuolten toimintaan vaikuttavia olosuhteita. Tulkintaan vaikuttaa muun muassa alalla yleisesti noudatettu käytäntö.
On kuitenkin ajateltavissa, että työntekijällä voisi esimerkiksi olla oikeus työnantajastaan riippumatta vaatia kolmatta osapuolta kunnioittamaan moraalisia oikeuksiaan (katso jäljempänä).
TekijäN 1987:12 Tiedotussihteeri A oli laatinut työnantajalleen PTL:lle tämän hoitamaa puhelinliikennettä koskevan video-ohjelman käsikirjoituksen ja osallistunut ohjelman ohjaamiseen. Ohjelmaa oli käytetty PTL:n tiedotus- ja markkinointitilaisuuksissa. PTL oli luovuttanut osan ohjelmasta käytettäväksi B Ky:n tuottamaan yritysvideosarjaan. Tekijänoikeusneuvoston mielestä PTL:n oli osoitettava, että oikeus elokuvan edelleen luovutukseen muutoin kuin esittämistarkoituksessa (TekijäL 39§) oli siirtynyt laitokselle. Palvelusuhteen olemassaolo saattoi aiheuttaa tekijänoikeuden siirtymisen, ei kuitenkaan automaattisesti.
TekijäL:ssa on nykyisin erityinen säännös työsuhteessa tehdyn tietokoneohjelman tekijänoikeuksista. Sen mukaan, jos täytettäessä työsuhteesta johtuvia työtehtäviä tai virkatehtävissä on luotu tietokoneohjelma tai siihen välittömästi liittyvä teos, tekijänoikeus siirtyy työnantajalle. Tärkeänä poikkeuksena on säädetty, että tällä tavalla ei siirry sotilasopetuslaitoksia lukuunottamatta korkeakoulun opetus- tai tutkimustyössä toimivan tekijän luoman tietokoneohjelman tai siihen välittömästi liittyvän teoksen tekijänoikeudet.
PiirimalliL:ssa on TekijäL:n työnantajan oikeutta tietokoneohjelmaan vastaava säännös koskien työnantajan oikeutta piirimalliin.
Tekijä voi siirtää taloudelliset oikeutensa toiselle. Näin tapahtuu esimerkiksi kirjankustannussopimuksella. Tekijän kuoltua tekijänoikeus periytyy kuten omaisuuskin avio-oikeutta, perintöä ja testamenttia koskevien säännösten mukaan.
Antaessaan luvan teoksensa käyttöön tekijä voi vaatia siitä korvauksen, minkä vuoksi näitä oikeuksia usein kutsutaan taloudellisiksi oikeuksiksi.
Käyttöoikeus- ja myyntisopimuksiin saattaa sisältyä tekijänoikeutta laajentavia ehtoja. Tällaiset ovat tyypillisiä esimerkiksi tietokoneohjelmien lisenssisopimuksissa. Ostaja voi lisenssisopimuksessa esimerkiksi sitoutua olemaan kopioimatta ohjelmaa edes yksityiskäyttöön tai luovuttamasta sitä edelleen. Ehto saattaa olla sopimusoikeudellisesti pätevä ja velvoittaa ostajaa. On kuitenkin huomattava, ettei kahden välinen sopimus voi sitoa kolmatta osapuolta. Esimerkiksi henkilö, joka työnantajan tietämättä kopioi työpaikaltaan tietokoneohjelman ei riko lisenssisopimusta, vaan häntä koskevat ensisijaisesti tekijänoikeudelliset säännökset. Näin ollen mahdollisuudet lisätä teoksen suojaa sopimuksilla ovat rajalliset.
Tarkastellaan seuraavaksi kahden oikeudellisesti merkittävän sanan eroa: julkistaminen ja julkaiseminen. Julkistettu teos on silloin, kun se on luvallisesti saatettu yleisön saataviin. Julkaistuksi teos tulee saattamalla sen kappaleita tekijän suostumuksella kaupalliseen tai muutoin yleisölle suunnattuun levitykseen.
Julkistamiseen riittää yhden teoskappaleen saattaminen yleisön saataviin. Julkaiseminen puolestaan tapahtuu teoksesta valmistettuja kappaleita levittämällä. Niinpä esimerkiksi yhden teoskappaleen asettaminen kirjastoon lainattavaksi ei vielä ole julkaisemista, mutta kylläkin julkistamista. Julkaistu teos on aina myös julkistettu.
Teos saatetaan yleisön saataviin, kun se esitetään julkisesti tai kun sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi tai sitä muuten levitetään yleisön keskuuteen tai näytetään julkisesti. Julkista esittämistä ovat muun muassa konsertit, radiolähetykset, teatteriesitykset ja tallennetun musiikin esittäminen esimerkiksi ravintolassa tai linja-autossa.
Esitykset yksityisessä piirissä, kuten perhejuhlissa, eivät ole julkisia eikä niihin tarvita tekijän suostumusta.
Tietokoneohjelmien lisenssisopimuksissa on usein rajoituksia ohjelman jälleenmyyntiin. Tällainen rajoitus saattaa olla pätevä sopimusoikeudellisesti ja näin ollen ohjelman omistajaa sitova edellä kerrotusta huolimatta. Toisaalta lisenssisopimukset kirjoitetaan usein kauppasopimuksen sijasta käyttöoikeussopimuksiksi. Tällöin edes omistusoikeus ei siirry ostajalle. Jäljempänä kerrottavia moraalisia oikeuksia ei voida rajoittaa lisenssi- tms. sopimuksilla.
Taiteellisen teoksen taloudelliset oikeudet konsumoituvat, kun tekijä on luovuttanut toiselle kappaleen taideteoksesta tai teos on julkaistu. Silloin luovutettu kappale tai ne kappaleet, joita julkaiseminen käsittää, saadaan levittää edelleen ja teosta saadaan näyttää julkisesti. Tämä ei kuitenkaan koske kirjallisen teoksen tai sävellysteoksen kappaleen vuokraamista eikä tietokoneohjelman lainaamista. Nämä vaativat edelleen tekijän suostumuksen.
Teos on lupa sisällyttää elokuvaan tai TV-esitykseen, jos toisintamisella on elokuvassa tai esityksessä toisarvoinen merkitys.
Taideteoksen saa myös tietyin edellytyksin kuvata luetteloon tai näyttelyä tai myyntiä koskevaan tiedotukseen. Edelleen taideteoksen kuvaaminen on sallittua, jos se on pysyvästi sijoitettu julkiselle paikalle. Rakennuksen saa aina kuvata vapaasti.
Merkittävä poikkeus on TekijäL 13§. Sen mukaan rakennusta ja käyttöesinettä saa omistaja tekijän luvatta muuttaa, mikäli teknilliset tai tarkoituksenmukaisuussyyt sitä vaativat. Tällaisessa tapauksessa on ilmeisesti näiden teknisten tai tarkoituksenmukaisuussyiden oltava varsin painavia ennen kuin ne oikeuttavat loukkaamaan tekijän tahtoa.
Isyysoikeudella tarkoitetaan sitä, että kun teoksesta valmistetaan kappale tai se saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava niin kuin hyvä tapa vaatii. Hyvä tapa taas vaihtelee tilanteesta ja teoksesta riippuen. Esimerkiksi valmiissa, konekielisessä tietokoneohjelmassa tai sen myyntipakkauksessa ei ole niin yleistä kertoa tekijän nimeä, että sitä voisi pitää lain edellyttämänä tapana. Kirjoissa taas on tapana nimiölehdellä mainita tekijän nimi, äänilevyllä kuoressa ja etiketissä, elokuvissa alku- tai lopputeksteissä ja kirjojen kuvissa kuvatekstin yhteydessä. Hautajaisissa, jumalanpalveluksissa ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa ei ole tapana ilmoittaa musiikin tekijöiden nimiä, kun taas radiossa ne yleensä ilmoitetaan.
Tekijällä on myös oikeus kieltää nimensä mainitseminen teoksensa yhteydessä.
Respektioikeudella tarkoitetaan tekijän oikeutta kieltää teoksensa sellainen muuttaminen ja julkistaminen, joka on omiaan loukkamaan häntä tekijänä. Tällainen loukkaava muuttaminen voi olla esimerkiksi kirjallisesta teoksesta tehty ala-arvoinen lyhennenlmä tai käännös tai uskonnollisesta sävellyksestä tehty iskelmä. Loukkaava julkistaminen puolestaan tapahtuu esimerkiksi, kun tietyn ideologian mukainen teos esitetään vastakkaista ideologiaa edustavassa tilaisuudessa.
Respektioikeuden laajuus vaihtelee käytännössä melkoisesti: esimerkiksi taidemaalauksen pienikin muuttaminen saattaa loukata taiteilijaa tekijänä. Tietokoneohjelmatuotannon luonne huomioon ottaen ohjelmiin tehtyjä muutoksia puolestaan voidaan erittäin harvoin pitää tekijää loukkavina.
Rakennusteosten osalta poikkeusta respektioikeudesta olen käsitellyt edellä luvussa 'Suhde muihin varallisuusoikeuksiin'.
Moraaliset oikeudet eivät konsumoidu taloudellisten oikeuksien tavoin. Tekijän nimi on hyvän tavan mukaisesti mainittava, vaikka teos olisikin luovutettu edelleen eikä teosta saa muuttaa tekijää loukkaavalla tavalla vaikka teos olisikin julkaistu.
Tekijä voi luopua moraalisista oikeuksistaan vain rajoitetusti. Hän ei esimerkiksi voi pätevästi lopullisesti luopua oikeuksistaan kieltää teoksensa häntä loukkaava käyttö. Toisin sanoen hänellä on aina oikeus muuttaa mieltään tällaisissa asioissa. Kuten edellä on kerrottu, tilanne on toinen taloudellisten oikeuksien osalta.
Tietotekniikan alalla on syntynyt suorastaan uusia luovuuden ilmenemismuotoja ja uusia luovan työn tulosten käyttötapoja. Lainsäätäjä onkin suurten haasteiden edessä yrittäessään turvata tietotekniikan kehityksen luomalla asianmukaiset oikeudelliset pelisäännöt. Muissa maissa on jo nähtävissä pelottavia esimerkkejä siitä, mihin liian voimakas oikeudellinen suoja voi johtaa. Toisaalta tuhoisaa kehitykselle on myös liian puutteellinen suoja.
Yhdysvalloissa mm. käyttöliittymien suoja ja ohjelmistopatentit ovat vakavasti rajoittamassa pienten ohjelmistotalojen ja yksityisten ohjelmoijien vapautta. Tällaista kehitystä vastustamaan on nousemassa suoranaisia kansanliikkeitä. Huolestuttavia merkkejä vastaavasta kehityksestä on jo nähtävissä Euroopassakin.
Vastakkaista tilannetta edusti pitkään Kiinan kansantasavalta, jossa tekijänoikeus oli lähes olematonta. Niinpä ulkomaisten ohjelmistotuottajien ei kannattanut viedä tuotteitaan Kiinaan ilman huomattavan monimutkaisia sopimusjärjestelyjä. Tilanne on Kiinassa muuttunut uuden lain myötä, joskin suojan taso on toistaiseksi hieman epäselvä.
Tietokoneohjelmien tuottaminen vaatii huomattavaa osaamista ja luovuutta. Valmiiden teosten luvaton käyttö ja kopioiminen on kuitenkin teknisesti helppoa, koska tietokone toimii samalla kopiokoneena. Kopion laatu on sama kuin alkuperäisen, mutta sen valmistaminen on lähes ilmaista.
Tietokoneohjelma ymmärretään joukoksi käskyjä, jotka saavat tietokoneen suorittamaan halutun toiminnon. Nykyisin voimassaolevassa TekijäL:ssa tietokoneohjelma rinnastetaan kirjalliseen teokseen. Sitä koskevat kuitenkin muutamat erityissäännökset.
Tekijänoikeussuojan saaminen edellyttää, että tietokoneohjelma, kuten muutkin teokset, ylittää teoskynnyksen. Ohjelmassakin tulee siis ilmetä sen tekijän luova ja omaperäinen panos. Yleinen käsitys ohjelmien tuottajien keskuudessa on, että suurin osa ainakin kaupallisista ohjelmista on siinä määrin laajoja ja monimutkaisia, että niiden ohjelmallisessa toteuttamisessa ilmenee ohjelmien tekijöiden suojaan yltävä panos. Suppeahkojen harjoitustöiden osalta teoskynnyksen ylittäminen saattaa jo olla kyseenalaisempaa.
Tekijänoikeus ei suojaa teoksen ideaa, vaan sitä muotoa, johon idea on puettu. Tietokoneohjelmiin sovellettuna tämä merkitsee, että se systeemi ja logiikka sekä ne algoritmit, periaatteet ja muut ideat, jotka ovat ohjelman perustana, eivät ole sellaisinaan suojattuja.
Tietokoneohjelmien erityinen tekijänoikeudellinen ongelma onkin juuri siinä, että ohjelman arvokkain ja luovuutta osoittavin osa voi joskus olla ohjelman perustana oleva systeemi-idea. Ohjelman pukeminen ohjelmointikielellä tai muulla vastaavalla tavalla näkyvään asuun on usein puhtaasti mekaaninen toimenpide, joka ei vaadi suurtakaan luovuutta. Kun tekijänoikeus kuitenkin suojaa juuri tätä ilmiasua, saattaa suoja itse asiassa kohdistua luovuuden kannalta aivan väärään kohteeseen. Ideoiden ja periaatteiden yleinen ja automaattinen monopolisointi vaikeuttaisi kuitenkin ohjelmistoteollisuuden toimintaa ja jarruttaisi kehitystä. Ongelma on monimutkainen eikä lopullista ratkaisua varmaankaan löydetä aivan nopeasti.
Yritystoiminnassa rajoitettua suojaa ideoille antavat muun muassa liikesalaisuuksia koskevat säännökset. Nämä eivät kuitenkaan juurikaan auta harjoitustyön idean suojaamisessa.
Tietokoneohjelman tekijänoikeudet siis poikkeavat hieman muiden kirjallisten teosten oikeuksista. Kuten edellä on todettu, tietokoneohjelman kopioiminen tietokoneella luettavaan muotoon yksityiskäyttöön edellyttää, että ohjelma on julkaistu. Tämä edellyttää, että teoksesta on valmistettu ja saatettu levitykseen useita kappaleita tekijän luvalla. Muiden teosten osaltahan riittää, että tekijä on sallinut yleisölle mahdollisuuden tutustua yhteen teoskappaleeseen.
Tietokoneella luettavassa muodossa olevalla tietokoneohjelmalla tarkoitetaan ohjelmaa, joka on tallennettu tietovälineelle siten, että sitä voidaan sellaisenaan käyttää ohjaamaan tietokoneen toimintaa. Hallituksen esityksessä 161/1990vp TekijäL:n muuttamiseksi mainitaan esimerkkinä levykkeelle tallennettu konekielinen ohjelma, joka voidaan kääntämättä suorittaa tietokoneella. Esityksessä todetaan kuitenkin, että myös alkukielinen ohjelma voidaan tulkkiohjelman avulla suorittaa.
Tietokoneohjelma poikkeaa muista teoksista myös siinä, että sen luvallinenkin käyttäminen ja säilyttäminen lähes aina vaatii teoksen kopioimista. Näin on esimerkiksi silloin, kun levykkeellä oleva ohjelma kopioidaan tietokoneen keskusmuistiin käyttöä varten. Tämän vuoksi TekijäLn mukaan tietokoneohjelman käyttöoikeuden luovutus käsittää oikeuden valmistaa ohjelmasta sen käyttämisen edellyttämät kappaleet. Käyttöoikeuden luovutus käsittää myös oikeuden tehdä ohjelmaan käytön edellyttämät muutokset ja korjaukset. Laissa on myös säädetty erikseen käyttäjän oikeudesta analysoida tietokoneohjelmaa ja tutkia sen yhteentoimivuutta muiden ohjelmien kanssa.
Edellä on kerrottu, miten tekijänoikeus konsumoituu tietokoneohjelmien osalta muita teoksia rajoitetummin.
Toisenlaisen ryhmän "tietokoneteoksia" muodostavat sellaiset tietokonetta apuna käyttäen luodut taideteokset kuten kirjat, piirrokset ja sävellykset. Työväline ei tietenkään lähtökohtaisesti vaikuta tekijänoikeuteen. Tekstinkäsittelyohjelmalla kirjoitettu romaani on tekijänoikeudellisesti samassa asemassa kuin lyijykynälläkin kirjoitettu. Mutta entä jos tietokone on ratkaisevasti vaikuttanut lopputulokseen? Tämähän on mahdollista antamalla tietokoneen esimerkiksi arpoa tiettyjen lainalaisuuksien mukaan vaikkapa nuotteja sävelteokseen tai värejä tauluun. Lainsäädäntömme mukaan tekijä on aina ihminen. Niinpä tietokone ei voi saada oikeuksia sillä tuotettuun teokseen. Itse asiassa tietokoneen tekemä osuus teoksesta ei voi edes osoittaa luovuutta, joten teoksen tämä osuus ei voi lainkaan olla tekijänoikeuden kohteena. Toisaalta jopa tietokoneohjelman tekijällä saattaa eräissä tapauksissa olla oikeus hänen ohjelmallaan luotuun teokseen.
Integroidulla piirillä tarkoitetaan sähköisiä virtapiirejä, joissa komponentit ja niiden väliset liitännät on sijoitettu puolijohdealustalle toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Piirin valmistamista edeltää piirimallin suunnittelu, jonka pohjalta itse piiri voidaan valmistaa. Piirimalli kuvaa piirin eri osien sijoittelua.
Tulevaisuudessa puolijohdepohjaisten mikropiirien sijaan tullaan varmaankin kehittämään esimerkiksi biotekniikkaan tai optiikkaan perustuvia perustuvia piirejä. Kyseessä on varsin hyvä esimerkki siitä, miten vaikeaa lainsäädännön on pysyä tekniikan kehityksessä mukana. Laissa on pakko jotenkin määritellä esimerkiksi integroidun piirin käsite, joka kuitenkin jää vanhaksi niin pian kuin jokin uusi valmistustekniikka otetaan laajemmin käyttöön.
Mikropiirin suunnittelu on monimutkainen ja yleensä suurtakin luovuutta vaativa tehtävä. Suomessa, kuten monissa muissakin maissa on säädetty erityinen yksinoikeutta integroidun piirin piirimalliin säätelevä laki (PiirimalliL). Sen mukaan omaperäisen piirimallin suoja käsittää yksinoikeuden mallin missä muodossa tahansa tapahtuvaan kopiointiin sekä maahantuontiin ja levitykseen yleisölle.
Tekijänoikeudesta poiketen piirimallin suoja edellyttää mallin rekisteröimistä. Rekisteröintiä on haettava viimeistään kahden vuoden kuluessa siitä, kun piirimalli ensimmäisen kerran levitettiin yleisölle. Yksinoikeus on voimassa kymmenen vuotta siitä päivästä, jona rekisteröintihakemus tehtiin tai piirimalli ensimmäisen kerran levitettiin yleisölle.
Piirimallin kopiointia koskevaa yksinoikeutta on laissa rajoitettu opetusta ja piirimallin analysointia koskevilla säännöksillä. Piirimallin analysointiin liittyy myös käänteistä insinöörityötä koskeva säännös, joka sallii analysoinnin tulosten käyttämisen uudessa piirimallissa.
Piirimallin levitys- ja maahantuontioikeus konsumoituu yksittäisen mikropiirin osalta, kun piiri on ensimmäisen kerran luvallisesti levitetty yleisölle.
Mikäli selittävä piirustus koskee rakennusta, joka ylittää teoskynnyksen, ovat sekä piirustus että rakennus taideteoksia tekijänoikeuslain mielessä. Mikäli taas rakennusta ei ole pidettävä teoksena saattavat piirustukset kuitenkin ylittää teoskynnyksen, jolloin niitä mainitun 1§ 2.mom:n mukaan pidetään kirjallisena teoksena. Ensimmäisessä vaihtoehdossa tekijän yksinoikeus koskee sekä piirustusten kopiointia että rakentamista, kun taas toisessa vaihtoehdossa vain piirustusten kopiointia; rakentaminen ilman tekijän lupaa ei ole silloin kiellettyä.
Kysymykseen 'voiko rakennus olla teos' ovat ottaneet kantaa mm. korkein oikeus ja tekijänoikeusneuvosto. Kaikissa tapauksissa asiaa on pidetty ainakin periaatteessa mahdollisena. (Kts esimerkiksi KKO 1988:4 ja 1989:149 sekä TekijäN 1986:9 ja 1987:6.)
Edellä on jo useaan otteeseen tullut esiin teoskynnyksen merkitys. Tekijänoikeudellista suojaa teos saa vain mikäli se on riittävän itsenäinen ja omaperäinen. Tähän kaatuukin useimpien harjoitustöiden suoja. Etenkään peruskurssien harjoitustyöt eivät yleensä osoita mitään suurempaa luovuutta tekijässään, vaan ratkaisut ovat tavallisesti varsin ilmeisiä. Sen sijaan pidemmälle ehtineiden opiskelijoiden tekemät laajemmat harjoitustyöt ja erityisesti lopputyöt ovat useinkin jo siinä määrin omaperäisiä, että teoskynnys ylittyy. Tenttivastaukset ovat luonteensa mukaisesti vain harvoin sanavalinnoiltaan ja muulta ilmiasultaan niin omaperäisiä, että ne ylittäisivät teoskynnyksen. Sen sijaan esimerkiksi seminaaritöiden on yleensä katsottava olevan teoksia.
Toisaalta on huomattava, ettei tavanomaisten, mielikuvituksettomien harjoitustöiden suojeleminen ole mikään ongelma. Juuri tavanomaisuutensa vuoksi ne eivät houkuttelekaan väärinkäytöksiin. Sen sijaan laajemmat ja kekseliäisyyttä osoittavat harjoitustyöt kiinnostavat muita ja saattavat viekotella luvattomaan käyttöön.
En toki halua väittää, että oppilaitosten henkilökunta pyrkisi tahallaan varastamaan opiskelijoiden luovuuden tuloksia! Mielestäni ongelmana ovat molemmin puolin kovin puutteelliset tiedot opiskelijan oikeuksista. Kun sen enempää opettajat kuin opiskelijat itsekään eivät tiedä, kenellä on oikeus määrätä harjoitustyön käyttämisestä, voi vahinkoja sattua.
Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voisi harjoitustöidenkin itsenäisyyden ja omaperäisyyden osalta pitää sitä, että teoskynnys ylittyy, jos kukaan muu ei tekisi työtä juuri samalla tavalla. Tämä on usein helppoakin todeta; vertailukohteita löytyy muiden opiskelijoiden vastaavista harjoitustöistä.
Esimerkkinä harjoitustyöstä, joka ei ylitä teoskynnystä, voisi mainita vaikkapa tietokoneohjelman, joka tulostaa kuvaruudulle tervehdyksen "Hello, world!" Tällaista ohjelmaa ei tavallisesti toteuteta kovin omaperäisesti, vaan tyydytään ratkaisuihin, joita kuka tahansa voisi käyttää.
Sen sijaan vaikkapa teekkarin diplomityönään tai filosofian ylioppilaan pro gradu -työnään tekemä suurehko tietokoneohjelma varmasti sisältää omaperäisiäkin ratkaisuja; eipä kai sitä muuten lopputyöksi hyväksyttäisikään. Voidaankin sanoa, että pro gradu -tutkielmaa vastaavat lopputyöt ja sitä ylemmät opinnäytteet jo luonteensa vuoksi täyttävät kirjallisten teosten teoskynnysvaatimuksen.
Lausunnossaan 1989:8 tekijänoikeusneuvosto on todennut, että ylioppilasaine on siinä määrin luovuutta ja omaperäisyyttä edellyttävä opintosuoritys, että sitä voidaan pitää TekijäL:n mukaisena kirjallisena teoksena. Tätä lausuntoa voinee pitää varsin hyvänä suuntaviittana opinnäytteiden teoskynnyksestä.
Korostettakoon, että tekijänoikeus ei suojaa yksittäisiä tietoja tai ideoita, vaan sitä omaperäistä muotoa, johon tekijä on ne saattanut. Niinpä opinnäytteissä eivät tekijänoikeudellista suojaa saa tutkimustulokset tai tieteelliset väittämät, vaan se asu, johon ne on puettu.
Teoksen ilmentämä luovuus on kuitenkin yksin tekijästä, opiskelijasta lähtöisin. Vaikka oppilaitoksen panos työhön olisi ollut ratkaiseva, se ei saa rajoittaa opiskelijan oikeuksia. Toki oppilaitos omistaa edelleen materiaalinsa, joista opiskelija on tehnyt työnsä ja sillä voi olla oikeus esimerkiksi vaatia korvausta opiskelijalta, jos tämä on sääntöjen vastaisesti taloudellisesti hyötynyt oppilaitoksen välineillä tehdystä työstä. Kuitenkaan oppilaitoksella ei ole oikeutta itse hyötyä taloudellisesti opiskelijan teoksesta ilman tämän lupaa tai muuten loukata opiskelijan tekijänoikeutta.
Varsin erikoiseen tilanteeseen joudutaan, mikäli opiskelija on oppilaitoksen materiaalista luvallisesti tehnyt harjoitustyön, jolla on sekä tekjiänoikeudellista että materiaalista arvoa. Tällöin saattaa sekä oppilaitoksella että opiskelijalla olla oikeutettu taloudellinen intressi kyseistä teosta kohtaan. Asia on ratkaistava tapauskohtaisesti, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää, että arvokkaamman osuuden omistajalla on ainakin lunastusoikeus toisen osuuteen. Tekijän moraalisia oikeuksia on toki mahdollisesta lunastuksesta huolimatta kunnioitettava.
Esimerkkinä voisi olla opiskelijan oppilaitoksen tietokoneella tekemä harjoitustyö. Oppilaitoksen taloudellinen intressi on käytännössä enintään ohjelman tekemiseen käytetyn tietokoneajan hinta ja mahdollisen tallennusvälineen arvo. Tämäkin on kyseenalaista, mikäli ohjelma todella on harjoitustyö, jonka tekemiseen oppilaitos yleensäkin antaa veloituksetta tietokoneaikaa. Opiskelijan eduksi taas voidaan katsoa koko loppuosa ohjelman markkina- arvosta. Tällöin lienee selvä, että opiskelija saa lunastaa ohjelman kaikki oikeudet itselleen. Käytännössä oppilaitoksen voi olla vaikeaa osoittaa sille aiheutuneen mitään kuluja kyseisestä harjoitustyöstä.
Edellä on kerrottu siitä, miten työntekijän tekijänoikeus saattaa siirtyä työnantajalle työsuhteen perusteella. Tämä ei kuitenkaan voi tulla kysymykseen opiskelijan ja oppilaitoksen välillä ellei opiskelija ole myöskin töissä oppilaitoksessa ja kyseinen teos syntynyt tähän työsuhteeseen liittyen. Tätäkin mahdollisuutta rajoittaa vielä korkeakoulujen opettajia ja tutkijoita koskevat erityissäännökset.
Viranomaisten toimintaa koskee julkisuusperiaate. Sen mukaan kansalaisilla on oikeus saada tietoja viranomaisten toiminnasta. Asiakirjajulkisuus toteuttaa osaltaan tätä hallinnon julkisuutta. Asiaa säätelee laki yleisten asiakirjojen julkisuudesta (AsiakJulkL). Lain 2§:n mukaan yleisiä asiakirjoja ovat viranomaisten laatimat ja antamat sekä sille lähetetyt asiakirjat, jotka ovat sen hallussa. Yksityinen asiakirja tulee julkiseksi, kun viranomainen on saanut sen.
Viranomaisella tarkoitetaan AsiakJulkL:ssa valtion, kunnan ja kirkollisen yhdyskunnan sekä muun itsehallintoyhdyskunnan viranomaisia, joihin luetaan kuuluvaksi myös julkisoikeudelliset kokoukset, edustajistot, valiokunnat, lautakunnat, toimikunnat ja komiteat viran- ja toimenhaltijoineen. Yleisöjulkisuuden osalta lain pääsääntönä on, että yleiset asiakirjat ovat julkisia ja jokaisella Suoman kansalaisella on siten oikeus saada niistä tieto. Sen lisäksi viranomaisen on pyynnöstä annettava niistä jäljennös tai ote. Poikkeuksen muodostavat luvanvaraisesti julkiset ja salassa pidettävät asiakirjat.
TekijäL:n ja AsiakJulkL:n julkisuuskäsitteet eivät ole yhteneväisiä. Siten esimerkiksi pelkästään asiakirjan luovuttamisesta viranomaiselle ei suoraan ole johdettavissa sen julkistuminen TekijäL:n mielessä. Toisaalta TekijäL:n tulkinnalla ei myöskään voida rajoittaa julkisuuslainsäädännön toteutumista.
Tekijällä on lähtökohtaisesti yksinoikeus määrätä siitä, milloin ja miten hänen teoksensa saatetaan julkisuuteen. Tämän oikeuden rajoitusten on pohjauduttava TekijäL:iin. Näitä rajoituksia ei voi laajentaa sellaisten lakien säännöksillä, joiden tarkoituksena ei lainkaan ole tekijänoikeudellinen sääntely. Toisaalta ei myöskään muun alan lainsäädännössä säädettyjä oikeusseuraamuksia voida tehdä tyhjiksi TekijäL:iin nojaavalla tulkinnalla.
Edellä esitetystä saattaa seurata ristiriitatilanteita, jossa tekijällä toisaalta olisi tekijänoikeuden perusteella oikeus estää teoksensa julkistaminen ja jossa toisaalta asikirjajulkisuuden perusteella teos julkistuu tekijän tahdosta riippumatta. Tällaisessa tilanteessa on tarkasteltava julkistumisen syytä: julkistuminen on hyväksyttävä, mikäli syynä on hallinnon julkisuuden toteutuminen. Mikäli taas julkistuminen kohdituisi erityisesti tekijänoikeuden suojaamaan intressiin, tekijän suostumus vaadittaisiin.
Niinpä esimerkiksi teoksen luovuttaminen oppilaitokselle arvosteltavaksi ei sellaisenaan merkitse teoksen saattamista yleisön saataviin, koska luovuttamisen tarkoitus on toinen: opintosuorituksen hyväksyminen ja arvosanan saaminen. TekijäL:n tarkoittama teoksen julkistaminen tarkoittaa nimenomaan sitä, että teos on saatettu tekijän luvalla yleisön saataviin.
Tekijänoikeusneuvosto (TekijäN) on lausunnossaan 1989:4 katsonut, että koska suostumuksen antamiselta ei edellytetä tiettyä muotoa ja koska toisaalta opiskelijoiden voidaan edellyttää tuntevan korkeakoulun sisäiset säännöt ja käytännön, opinnäytteet julkistuvat niitä arvosteltavaksi luovutettaessa edellyttäen, että tekijä ei ole sitä nimenomaisesti kieltänyt. Helsingin yliopistossa on päädytty asiallisesti samanlaiseen tulokseen: opinnäytetöitä koskevissa tekijänoikeus- ja julkisuusperiaatteissa todetaan, että opinnäytetöitä ei saa antaa yleisön saataviin lainattavaksi, myytäväksi tai muulla tavalla vastoin opiskelijan tahtoa.
Vanhemman tulkinnan (esim. Helsingin yliopiston opinnäytetiedostustoimikunnan mietintö vuodelta 1976 ja Teknillisen korkeakoulun opinnäytetyöryhmän muistio vuodelta 1977) mukaan opinnäyte julkistuu, kun se jätetään arvosteltavaksi. Tällöin opiskelijalla ei ole oikeutta rajoittaa työnsä julkisuutta. Tämä käsitys lienee vanhentunut ja suorastaan virheellinen.
On kuitenkin huomattava, ettei tekijän oikeus kieltää opinnäytteen julkistaminen merkitse varsinaista oikeutta määrätä työtä salaiseksi. Julkisuuslainsäädännön vaatimukset on otetettava huomioon. Niinpä lienee selvää, että arvosteltuun opinnäytteeseen saa kuka tahansa tutustua niin kuin AsiakJulkL:ssa säädetään.
Toisaalta ylioppilasainetta koskevassa lausunnossaan 1989:8 TekijäN on sanonut, ettei ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen ja aineen luovuttaminen arvosteltavaksi sinänsä voi merkitä tekijän suostumusta aineen julkaisemiseen.
Julkistaminen on kertakaikkinen toimenpide, josta seuraa, että sen tapahduttua teokseen soveltuvat suoraan TekijäL:n nojalla tietyt tekijänoikeuden rajoitukset. Luvallisesti julkistettua teosta voidaan TekijäL:n nojalla hyvän tavan mukaisesti siteerata ja kopioida yksityisesti ilman, että tekijä voi asettaa näille käyttötavoille ehtoja. Poikkeuksena tästä pääsäännöstä on tietokoneohjelmia koskeva erityissäännös, jonka mukaan ohjelman kopiointi yksityiskäyttöön edellyttää, että ohjelma on julkaistu, ei ainoastaan julkistettu. Toisin sanoen pelkästään opinnäytteenä arvosteltavaksi jätettyä tietokoneohjelmateosta ei koskaan saa kopioida yksityiskäyttöön ilman tekijän nimenomaista lupaa.
Huomautettakoon kuitenkin, että patenttioikeudellista suojaa voi saada vain, mikäli patenttia on asianmukaisesti haettu ja se sittemmin myönnetään. Kyseessä on siis tiukka rekisteröimismenettely toisin kuin tekijänoikeudessa.
Keksinnöltä vaaditaan, että sillä on tekninen luonne ja tekninen teho sekä että se on toisinnettavissa. Lisäksi keksintöä on voitava käyttää teollisesti. Patenttia ei kuitenkaan myönnetä keksintöön, jonka hyväksikäyttö on siveellisyyden tai yleisen järjestyksen vastaista eikä kasvilajikkeisiin ja eläinrotuihin. Ravinto- ja lääkeaineiden patentointimahdollisuudet ovat rajalliset, mutta laajenemassa.
Eri maissa on huomattaviakin eroja siinä, minkälaisia keksintöjä voidaan patentoida. Niinpä joissain maissa esimerkiksi uuden eläinrodun patentoiminen on mahdollista, toisissa se on tarkoituksella säädetty mahdottomaksi. Geenitekniikan ja muiden nopeasti kehittyvien alojen oikeudellinen järjestely tuo jatkuvasti ongelmia ja vaatii Suomessakin uusia periaatteellisia linjauksia.
Teknisen luonteen vaatimus sulkee pois löydöt, sellaiset ihmisen älykkyyden osoitukset kuten tieteelliset teoriat, kirjanpitojärjestelmät, pelisäännöt, rahajärjestelmät, tietokoneohjelmat ja niin edelleen sekä ihmisiin ja eläimiin kohdistuvat kirurgiset tai terapeuttiset menetelmät. Sen sijaan näiden teorioiden, järjestelmien, menetelmien ynnä muiden tekniset apuvälineet kuten tietokoneet, lääketieteelliset instrumentit ja kemialliset aineet voivat olla patentoitavia keksintöjä.
Tekninen teho puolestaan tarkoittaa sitä, että tietty teknistä laatua oleva ongelma on voitava todella ratkaista keksinnön avulla. Tavoiteltu vaikutus on saatava syntymään keksintöä käyttämällä.
Toistettavuus on käsitteenä varsin ilmeinen: alan asiantuntijan on voitava patenttihakemuksesta ilmenevien tietojen perusteella rakentaa sama keksintö uudestaan.
Patentoiminen edellyttää, että keksintö on uusi. PatenttiL asettaa uutuudelle tiukat vaatimukset: keksintö ei ole aikaisemmin missään, milloinkaan eikä millään tavalla saanut tulla julkisuuteen. Mitkä tahansa keksinnöstä julkisuuteen tihkuneet tiedot eivät kuitenkaan tee keksintöä julkiseksi. Tietojen täytyy olla sellaisia, että alan ammattilainen pystyy niiden nojalla käyttämään keksintöä hyväkseen.
Keksinnöllisyys sinänsä edellyttää, että keksintö eroaa olennaisesti aikaisemmin julkisiksi tulleista keksinnöistä.
Patentti voidaan myöntää keksijälle, useammalle keksijälle yhdessä tai sille, jolle oikeus keksintöön on siirtynyt esimerkiksi kauppana, lahjana tai perintönä. Keksijä on aina ihminen, mutta hän voi siirtää oikeutensa vaikkapa yritykselle.
Työsuhteessa tehdyistä keksinnöistä on säädetty laki oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin. Se koskee työ- tai virkasuhteessa tehtyä keksintöä. Merkittävimpänä poikkeuksena ovat yliopistojen ja korkeakoulujen tutkijat ja opettajat sekä asevelvolliset, joita laki ei koske. Lain mukaan työntekijällä on keksintöönsä sama oikeus kuin muullakin keksijällä. Työnantajalla on kuitenkin mahdollisuus tietyin edellytyksin ottaa nämä oikeudet itselleen maksamalla työntekijälle kohtuullisen korvauksen.
Patenttiviranomaisena toimii Suomessa patentti- ja rekisterihallitus. Patenttia haetaan yksityiskohtaisella kirjallisella hakemuksella, joka sisältää muun muassa keksinnön selityksen. Säännökset patentin hakemisesta ovat varsin monimutkaiset. Sen vuoksi on tavallista, että keksinnön haltijaa edustaa hakuasiassa patenttiasiamies.
Suomessa myönnetty patentti on voimassa vain Suomessa. Tämä koskee myös maahantuontia: vain suomalaisen patentin haltijalla on oikeus tuoda patentoitu tuote Suomeen.
Patentti on mahdollista pitää voimassa vuosimaksut maksamalla 20 vuotta patenttihakemuksen tekemisestä.
Hyödyllisyysmallisuoja eli pikkupatentti on uusin immateriaalinen suojamuoto. Sillä suojataan samantapaisia keksintöjä kuin patentillakin, mutta rekisteröimismenettely on huomattavasti yksinkertaisempi, halvempi ja nopeampi. Toisaalta suoja-aikakin on lyhyempi ja suoja hieman rajoitetumpi. Samalle keksinnölle voidaan hakea sekä patenttia että hyödyllisyysmallisuojaa.
Edellä esitetyn mukaisesti on ilmeistä, että esimerkiksi tekniikan ylioppilaan diplomityössä voidaan esittää sellainen keksintö, jonka on mahdollista saada patentti tai hyödyllisyysmallisuoja.
Mallioikeutta ei voi saada esimerkiksi sisustuksiin, puutarhasuunitelmiin, kaasuihin tai kampauksiin, koska ne eivät ole sinällään esineitä. Sen sijaan esimerkiksi auton varaosa, saapas, vene, koru, valaisin tai huonekalu voivat saada suojaa.
Koriste voi olla esimerkiksi kuvio, jota käytetään lautasliinoissa, kertakäyttöastioissa, tapeteissa, ikkunaverhoissa ja muissa kodin tekstiileissä.
Mallioikeus merkitsee yksinoikeutta mallin ammattimaiseen käyttöön. Se saadaan yksinomaan rekisteröimällä malli. Tämä on mahdollista, jos malli on luovan työn tulos, uusi ja aikaisemmista malleista olennaisesti eroava. Lisäksi ei saa olla olemassa niin sanottuja rekisteröinnin esteitä.
On huomattava, että mallioikeus ja tekijänoikeus eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan saattavat kohdistua samaankin tavaraan tai koristeeseen toisiaan täydentäen.
Tavaramerkkinä voi olla kuvio, yksi tai useampi sana, kirjaimia, numeroita, näiden yhdistelmä sekä tavaran tai sen päällyksen erikoislaatuinen asu. TMerkkiL:ssa säänneltyjä tunnuksia ovat lisäksi iskulause ja niin sanotut luonnolliset tavarannimitykset.
Toiminimen tarkoituksena on yksilöidä haltijansa yritys. Asiaa säätelee Suomessa toiminimilaki (TNimiL).
Yksinoikeus tavaramerkkiin ja toiminimeen saadaan joko rekisteröimällä tai vakiinnuttamalla se. Tavaramerkin rekisteröiminen tapahtuu patentti- ja rekisterihallituksessa pidettävään tavaramerkkirekisteriin samantapaisella menettelyllä kuin patentin hakeminen. Toiminimi puolestaan rekisteröidään kaupparekisteriin yrityksen muiden tietojen mukana.
Vakiinnuttaminen puolestaan tarkoittaa sitä, että elinkeinonharjoittaja käyttää tiettyä merkkiä tavaroidensa tunnuksena tai nimeä toiminimenään. Kun merkki tai nimi on tullut kohderyhmässään yleisesti tunnetuksi, se katsotaan vakiintuneeksi.
Lievemmissä tapauksissa voidaan tuomita tekijänoikeusrikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Se, joka käyttää teosta vastoin tekijänoikeuslakia on velvollinen suorittamaan tekijälle kohtuullisen hyvityksen. Jos käyttäminen on tapahtunut tahallisesti tai tuottamuksesta, on hyvityksen lisäksi suoritettava korvaus kaikesta muustakin menetyksestä sekä kärsimyksestä ja muusta haitasta. Kohtuullisena hyvityksenä on yleensä vaadittu kaksinkertaisena sitä määrää, jonka käyttäjä olisi joutunut maksamaan, jos hän olisi hankkinut luvan. Vaatimus on usein mennyt läpikin, ei kuitenkaan aina.
Korvausvelvolliseksi voi myös joutua , jos muuten kuin teosta luvattomasti käyttämällä syyllistyy tekijänoikeusrikokseen tai -rikkomukseen. Lisäksi normaali vahingonkorvausvastuu saattaa tulla kyseeseen.
Siinä tapauksessa, ettei neuvottelemalla päästä yhteisymmärrykseen tekijänoikeudellisesta ongelmasta, voidaan pyytää lausuntoa tekijänoikeusneuvostolta.
Tekijänoikeusneuvosto (TekijäN) on asetuksella säädetty monia osapuolia edustava lausuntoja antava elin. Sen lausunnoilla ei ole tuomioistuimen päätöksen sitovuutta, mutta käytännössä neuvoston nauttima arvovalta useimmissa tapauksissa riittää vakuuttamaan osapuolet.
Asian käsittely tekijänoikeusneuvostossa on helppoa, nopeaa ja asianosaisille maksutonta.
Viimeisenä keinona tekijänoikeudellisen riidan selvittämisessä on asian vieminen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Prosessi saattaa olla kallis ja kaikkine muutoksenhakumahdollisuuksineen se saattaa kestää vuosia. Tuomioistuimen päätös lainvoimaisena on kuitenkin kaikkia osapuolia sitova ja näin ollen ainoa mahdollisuus, jos sopua ei muuten synny. Toisaalta vain tuomioistuin voi tuomita tekijänoikeusrikoksesta ja -rikkomuksesta sekä antaa ulosmittauskelpoisen päätöksen korvausten maksamisesta, joten myös tällaisissa tapauksissa voi olla pakko viedä asia oikeuteen.
Asia käsitellään tällöin ensisijaisesti yleisessä alioikeudessa, joita ovat nykyisin raastuvan- ja kihlakunnanoikeudet, tulevaisuudessa käräjäoikeudet. Alioikeuden päätöksestä on valitusoikeus hovioikeuteen ja edelleen korkeimpaan oikeuteen, mikäli valituslupa myönnetään.
Tekijänoikeus suojaa teoksen omaperäistä ilmiasua, ei esimerkiksi teoksen syntymiseen johtanutta ideaa, juonta, tietokoneohjelman algoritmia tms.
Tekijänoikeuden naapurioikeuksia ovat esittävän taiteilijan oikeudet, äänitteen tuottajan oikeudet, radio- ja televisioyrityksen oikeudet, luettelosuoja ja uutissuoja. Niiden sekä valokuvan ja integroidun piirin eli mikropiirin piirimallin suoja muistuttaa tekijänoikeudellista suojaa, mutta on jonkin verran vähäisempi.
Tekijänoikeus tuottaa yksinoikeuden määrätä teoksesta. Tekijän suostumus tarvitaan teoskappaleiden valmistamiseen ja teoksen saattamiseen yleisön saataviin. Näiden taloudellisten oikeuksien lisäksi tekijänoikeus suojaa moraalisia oikeuksia : isyysoikeutta ja respektioikeutta.
Tekijänoikeutta ei pidä sekoittaa muihin varallisuusoikeuksiin kuten esimerkiksi omistusoikeuteen. Teoskappaleen omistajakaan ei saa loukata tekijänoikeutta.
Tekijänoikeutta rajoittavat muun muassa yksityiseen käyttöön tapahtuva kopiointi ja yleinen siteerausoikeus. Työnantajalla saattaa olla tietyin edellytyksin oikeus käyttää työntekijän työssä luomaa teosta.
Harjoitustyöt ja opinnäytteet voivat saada tekijänoikeudellista suojaa. Niillekin on asetettu teossuojan saamisen ehdoksi omaperäisyyden vaatimus. Voi olla, että peruskurssien harjoitustyöt vain harvoin riittävät teoskynnyksen ylittämiseen kun taas pro gradu -työt ja sitä ylemmät opinnäytteet saavuttavat teostason säännönmukaisesti.
Oppilas ei ole tekijänä missään erityisasemassa: häntä koskevat samat oikeudet ja niiden rajoitukset kuin muitakin tekijöitä. Opiskelijan suhdetta oppilaitokseen ei voida pitää työsuhteena, joten tekijänoikeus ei siltä pohjalta automaattisesti siirry oppilaitokselle. Myöskään oppilaitoksen tarjoama opetus, materiaalit ja välineet eivät vähennä oppilaan tekijänoikeutta.
Oppilaan luovuttaessa opinnäytteensä tarkastettavaksi hän samalla hyväksyy teoksen julkistumisen ellei hän sitä nimenomaisesti kiellä. Sen sijaan teoksen julkaiseminen eli useamman kappaleen levittäminen yleisölle ei tähän sisälly; se vaatii aina opiskelijan nimenomaisen suostumuksen.
Opinnäyte voi saada suojaa myös muiden immateriaalioikeuksien kuten patentti-, hyödyllisyysmallisuoja- tai mallisuojaoikeuden kautta.
olli.pitkanen@hut.fi