HUT

Tik-76.420 Grundkurs i programmering (5 ov, Teknillinen korkeakoulu)

Kyseessä on ohjelmoinnin peruskurssi, jossa opetetaan ohjelmoinnin alkeita Java-kielen avulla. Kurssi luennoidaan ruotsiksi.

Historiaa

Olen luennoinut kurssin syksyllä 1999 ja syksyllä 2000. Syksyllä 1999 olin vielä töissä ammattikorkeakoulu Arcadalla, mikä rajoitti aika paljon kurssin vetämiselle käytettävissä olevaa aikaa. Kurssi sujui kuitenkin mielestäni hyvin, mm. koska onnistuin ylläpitämään opiskelijoiden mielenkiintoa. Tästä on osoituksena se että luentoja seuraavien opiskelijoiden lukumäärä pysyi samana koko lukukauden aikana, eli arviolta noin 70% kaikista kurssia suorittavista opiskelijoista.

Kurssi ei ole vuonna 2000 muuttunut kovinkaan paljon sisällöltään eikä käytännön järjestelyiltään. Suurimmat muutokset ovat seuraavat:

Kehityssuunnitelmia

Syksyn 2000 kurssilla olen siirtynyt menetelmään jossa en käytä lainkaan kirjojen esimerkkejä luentojen aikana. Sen sijaan luon esimerkit luentojen aikana, jolloin luento käynnistyy periaatteessa aina jostakin ratkaistavasta tehtävästä tai ongelmasta. Käytännössä kirjoitan siis esimerkkiohjelmat "on-line" tietokoneella kaikkine virheilmoituksineen ja muine ongelmineen joita saattaa syntyä. Tämä on kuitenkin mielestäni erittäin hyödyllistä oppimisen kannalta.

Ohjelmien "on-line" kehittelyllä sekä improvisoinnilla on myös etuna että luennon tahti ei pääse kasvamaan liian nopeaksi. Lisäksi ohjelmoinnin todellisista ongelmista syntyy ongelmia myös luennolla, joten huomio fokusoituu paremmin oleellisiin asioihin kuin pelkällä "kalvorumballa".

Kalvoilla on kaikesta huolimatta oma roolinsa täytettävänään. Yleensä luento alkaa kalvon läpikäymisellä, jossa on keskimäärin viisi oleellista kohtaa käsiteltävästä asiasta. Kalvo jää näkyviin ohjelmointiesimerkin kehittelyn ajan ja kalvoja vaihdetaan ja selitetään sitä mukaa kun esimerkkiohjelma etenee. Tämän työskentelytavan etuna on teorian ja käytännön selkeä yhteys sekä saman asian esittäminen samanaikaisesti kahdella eri tasolla, joihin opiskelija voi keskittyä ja palata kun hänelle sopii.

Tulevaisuudessa luentoihin tuskin tulee suurempia muutoksia, paitsi että asioiden käsittelyjärjestyksessä on vielä joitakin puutteita. Sensijaan olisi mielenkiintoista kehitellä kurssin projektiosuutta, joka tällä hetkellä on täysin opiskelijoiden omalla vastuulla. Esimerkiksi Problem Based Learning (PBL) oppiminen voisi tässä yhteydessä tarjota vaihtoehtoja.

Kurssin uusin kurssisivu (syksy 2000)

Palautteet syksyltä 1999


This page is maintained by Kary Främling, Email: Kary.Framling@hut.fi
This page has been updated last on the 27.11.2000.