HUT

Java Basics (2 ov, ammattikorkeakoulu Arcada)

Java-kielen peruskurssi, jossa opitaan olio-ohjelmointia sekä mm. graafisten ohjelmien sekä applettien tekoa. Kurssi on luennoitu ruotsiksi sekä englanniksi.

Historiaa

Loin kurssin keväällä 1999. Olen luennoinut kurssin keväällä ja syksyllä 1999 sekä keväällä 2000.

Kurssi oli ammattikorkeakoulu Arcadan ensimmäinen Java-ohjelmointikielen kurssi, joten sen kehittämiselle ei ollut "vanhoja painolasteja". Kurssi onkin ollut melkoisen suosittu ja sen valinneet opiskelijat suorittivat sen useimmiten suurella innolla.

Myöhemmin kurssille on ilmaantunut yhä vähemmän motivoituneita opiskelijoita jotka tulevat sinne lähinnä muista syistä kuin asian kiinnostavuudesta. Tämän ilmiön mukana on tullut yhä enemmän valituksia kurssin vaikeudesta koska sille hakeutuneilla opiskelijoilla on yhä vaatimattomammat perustiedot.

Kehityssuunnitelmia

Keväällä 2001 kurssi vedetään aivan uudella periaatteella. Kurssin alussa annetaan ohjelmointiprojekti, jonka opiskelijat saavat tehdä 1-4 hengen ryhmissä. Ryhmät jakavat ensin projektin osa-projekteihin, jotka he sitten jakavat keskenään niin jotta he voisivat hyötyä ryhmätyöstä niin paljon kuin mahdollista.

Tämän jälkeen jokainen ryhmä esittää projektisuunnitelmansa seminaaritilaisuudessa johon osallistuu kolme ryhmää kerrallaan. Jokaisella ryhmällä on 15 minuuttia aikaa esittää tuloksiaan.

Lukukauden aikana jokaisella ryhmällä on ensimmäisen esittelytilaisuuden lisäksi ainakin kolme muuta esittelytilaisuutta, missä ryhmä esittää projektin tilanteen sekä demonstroi ohjelman toimintoja. Esittelytilaisuuksissa on myös n.s. tutori (käytännössä luennoitsija), joka esittää jokaiselle ryhmälle lyhyitä kommentteja ja antaa vihjeitä.

Luentoja on vain 3 kertaa 3 tuntia koko luentokauden aikana. Koska esittelyseminaareissa annetaan kommentteja ja vihjeitä, luennoissa keskitytään lähinnä niihin asioihin jotka ovat osoittautuneet erityisen tärkeiksi. Muuten opiskelijoiden oletetaan etsivän tarvittava tieto olemassaolevasta kurssimateriaalista tai muista lähteistä.

Kurssiosallistujien suuri lukumäärä (arviolta 70-80 henkilöa) voi aiheuttaa hankaluuksia. Käytännössä osallistujien lukumäärä lienee tosin 50:n paikkeilla. Mikäli oletamme että ryhmien keskikoko olisi 3, niin ryhmien lukumäärä olisi noin 17 kappaletta. 3*45 minuuttia esitysseminaareja per viikko tarkoittaa että 9 ryhmää ehtisi esittää projektiansa joka viikko, eli kaikkia ryhmiä varten kahden viikon pitäisi riittää yhtä kierrosta varten. Kun kierroksia on neljä, tämä tarkoittaa että tarvitaan kahdeksan seminaariviikkoa koko lukukauden aikana, mikä ei ole vielä mikään ongelma. Menetelmän skaalautuvuus on siis suhteellisen hyvä. Mikäli esimerkiksi kymmentä assistenttia käytettäisiin tutoreina, olisi periaatteessa mahdollista käsitellä jopa 500 opiskelijan kurssi tällä tavalla.


This page is maintained by Kary Främling, Email: Kary.Framling@hut.fi
This page has been updated last on the 09.01.2001.